Ab Juup Oy

Kotimaisia artesaanikiukaita

Ab Juup Oy perustettiin vuonna 2019, mutta kiukaiden tarina juontaa aina 1940-luvulle asti. Yrityksen perustaja Christian Juup on kiuaskehittäjä jo kolmannessa polvessa, mutta sukunsa ensimmäinen, joka päätti tuoda Juupin kiukaat kaikkien saataville.

Keväällä 2020 lanseerasimme Juup® Original -kiukaan, ja  Juup® Iivari -kiuas lanseerattiin keväällä 2022. Kiukaamme valmistetaan käsityönä Loimaalla.

Tarina isoisästä, joka ei löytänyt kiuastaan

Juup® -kiukaiden tarina alkoi 1940-luvulla, kun diplomi-insinööri ja intohimoinen saunoja Gösta Juup kaipasi ratkaisua jokapäiväiseen saunomisongelmaansa. Göstalla, kun oli tapana saunoa jopa kolme kertaa päivässä.

Suurin haaste näin useasti saunovalle Göstalle oli lämmitysaika. Perinteinen kiuas vaati useamman tunnin ennen kuin se oli löylyvalmis. Gösta myös koki, ettei markkinoilla olevilla kiukailla ollut tarpeeksi laajaa löylyspektrumia, sen sijaan jokaisella kiukaalla oli omanlaisensa löylyt, joka ei välttämättä miellyttäneet kaikkia perheenjäseniä. Toiset, kun tykkäävät napakoista ja toiset hennommista löylyistä.

Kun monen vuoden etsinnän jälkeenkään ei markkinoilta tuntunut löytyvän kiuasta, joka tyydyttäisi näitä tarpeita, päätti Gösta istua itse piirustuspöydän äärelle. Lukuisten prototyyppien ja lukemattomien saunassa vietettyjen tuntien jälkeen, alkoi ensimmäinen “Juupin kiuas” hahmottumaan.

Tuloksena oli kiuas, joka lämpenee hämmästyttävän nopeasti ja josta saa juuri sellaiset löylyt, mistä itse pitää.

Gösta Juup vuonna 1929.
Kuva Juuppien perhealbumista.

Meitä ohjaavat arvot

Tuomme ihmiset yhteen

Haluamme tuoda ihmisiä yhteen ja mahdollistaa ikimuistoisia yhdessäolon hetkiä. The Finnish Moment -hetket on tehty jaettaviksi.

Kestävä kehitys

Kiinnitämme huomiota kaikessa toiminnassamme ympäristön hyvinvointiin. Tuotteemme materiaalit, luonnonvarojen kulutus ja päästötavoitteemme lähtevät kestävän kehityksen lähtökohdista.

Rohkeus olla erilainen

Kuljemme omaa polkuamme ja teemme epäröimättä omalla tavallamme sekä jaamme ainutlaatuisia kokemuksia ihmisille ympäri maailman.

Missio

Suomalaisen saunaperinteen vaaliminen on tärkein toimintaamme ohjaava arvo. Haluamme tuoda lisää rentouttavia hetkiä kiireisen arjen keskelle, mahdollisuuksia irrottautua ulkopuolisesta maailmasta löylyjen syleilyssä. Pidämme kiinni tiukoista laatukriteereistä, ja tarjoamme mahdollisimman ekologisen vaihtoehdon vastuulliselle kuluttajalle.  Tuemme suomalaista työtä ja pidämme tuotannon kotimaassa.

Visio

Teemme jatkuvaa tuotekehitystä ja kasvatamme Juupin kiukaiden tuoteperhettä. Tavoitteenamme on lanseerata jatkuvalla kehitystyöllä uusia kiuasmalleja, jotka seuraavat kehittyviä ympäristö-standardeja.

Tiedämme, että puulämmiteiset kiukaat voivat olla vuosikymmeniä kestäviä ja entistä vähäpäästöisimpiä myös tulevaisuudessa.

Christian Juup. Ab Juup Oy:n perustaja

Kolmen sukupolven kehityksen tulos

Myöhemmin kiukaan kehitystä jatkoi Göstan poika Ivar ja pojanpoika Christian toi kiukaan kolmannen version uudelle vuosituhannelle.

Göstan pojanpojan Christian Juupin vuonna 2019 perustama Ab Juup Oy suunnittelee ja valmistaa nyt kiukaita, jotka pohjautuvat Göstan keksintöön.

Juup Original -kiuas lanseerattiin keväällä 2021 ja Juup Iivari -kiukaat keväällä 2022.

Teemme jatkuvasti kehitystyötä ja tavoitteemme on lanseerata 3 uutta kiuasmallia vuoden 2025 mennessä.

Jatkuvaa kehitystyötä

Koko  Juupin tiimi suhtautuu intohimoisesti saunomiseen ja saunakulttuurin levittämiseen. Tiimistämme löytyy vahva osaaminen liiketoiminnan kehittämisestä, markkinoinnista ja kansainvälistymisestä. 

The
Finnish
Moment®

Se kaikkein rentouttavin hetki, jonka suomalainen voi kokea

Me Juupilla halusimme löytää termin, joka kuvailisi tuota hetkeä. Sitä tunnetta, jonka jokainen suomalainen tietää ja on kokenut. Se hetki, kun astut pitkän päivän jälkeen saunaan ja jätät kaikki huolet taaksesi, etkä ole enää ulkopuolisen maailman tavoitettavissa. Irtaudut täydellisesti elektroniikan täyttämästä arjesta ja olet täysin läsnä. Se hetki, kun ensimmäisen löylyn sihahdus kaikuu saunahuoneessa ja lämpöinen höyry syleilee vartaloasi. Tämä on se hetki, kun kaikki on hyvin. Tämä on The Finnish moment®.

Juup-kiukaat ovat kunnianosoitus tälle hetkelle ja tunteelle. Kiukaamme ovat suomalaisia saunainnovaatioita, jotka ovat saunaentusiastien suunnittelemia, kehittämiä sekä rakentamia – jo kolmessa sukupolvessa.